perjantai 14. joulukuuta 2012

Pohjois-Haagan ostarin joulunajan avajaisissa oli tunnelmaa


”Milloinkohan ostarilla on viimeksi ollut joulukuusi? Olisipa tällaisia tapahtumia ostarilla useammin! Ihanaa, kun sai nähdä niin paljon iloisia lapsia täällä ostarilla! Tulee ihan vanhat Haagan ajat mieleen.” Tällaisia mietteitä herättivät joulunajan avajaiset Pohjois-Haagan ostarilla 30.11. Tapahtuma keräsi satakunta osallistujaa ja näytti millainen meidän ostari voisi olla, jos siihen vähän panostettaisiin.

Työväenopiston musiikinopettaja Minna Kurki laulatti joululauluja.

Isännöitsijä lupasi järjestää Pohjois-Haagan ostarille joulukuusen. Ja myös järjesti. Sen kunniaksi ostarille järjestettiin joulunajan avajaiset. Idea syntyi Pohjois-Haagan liikenneryhmän koolle kutsumassa ostarin toimijoiden tapaamisessa lokakuun lopussa, jossa oli paikalla isännöitsijän lisäksi Työväenopiston ja Alepan edustajat. Tämän jälkeen tapahtumaa suunniteltiin muun muassa facebookissa Haagan ilmoitustaululla.

Joulupukki riemastutti Aatosta ja Aatoksen isää.
Ja hieno juhlahan siitä syntyi. Työväenopiston musiikinopettaja Minna Kurki avasi juhlat trumpetin säestyksellä. Valkea joulu sopi enemmän kuin paremmin lumipyryn valkaisemalle ostarille. Aiemmin päivällä jo pelättiin, tuleeko juhlasta pyryn takia mitään, mutta lumihan kruunasi juhlan. Lapset viihtyivät isossa lumikasassa.

Joulukuusen valot syttyivät, kun liikenneryhmän vetäjä Johanna Taskinen oli ensin löytänyt piuhat lumesta. Sitten lauleltiin ja leikiteltiin kuusen alla. Joulupukkikin vieraili lasten suureksi riemuksi ja tarjoili Alepan ystävällisesti lahjoittamia namuja.

Rasu Caféssa oli tarjolla joulun herkkuja. Glögiä tarjosi Kiinteistönvälitys Virpi Alo Oy. Tonttulan päiväkodin vanhempaintoimikunta kauppasi ihastuttavia kierrätyskankaasta tehtyjä tonttulakkeja. Pienessä kirppispuodissakin kävi kuhina.

Liikenneryhmä keräsi kyselyllä mielipiteitä, miten ostarista saataisiin taas viihtyisä ja turvallinen kohtaamispaikka. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin viisi palkintoa. Kauneussalonki Essentian kasvohoito, La Piuma Rossan hemmotteluhoito, Foreverin aloe vera lotion, lahjakortti Työväenopiston kurssille ja lahjakortti Tupla-Ässään. Suuri kiitos La Piuma Rossan Anna-Erika Mattilalle kyselyn käytännön toteutuksesta. Liikenneryhmä vie kyselyn tulokset eteenpäin ostarin omistajille ja kertoo tuloksista ensi vuoden alussa myös täällä blogissa.

”Tämä pitää toteuttaa ensi vuonna uudestaan!” oli monen tuomio tapahtumasta. Ja voisihan sitä järjestää jotain jo sitä ennen. Kannattaa sanoa omat ideansa ääneen vaikka facebookissa Haagan ilmoitustaululla (www.facebook.com/groups/haaganilmoitustaulu). Yhdessä voimme kasvattaa niistä mahtavia juttuja, jotka nostavat kaupunginosamme uuteen kukoistukseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti